19.12.2016

Nukensänky

Sain ilmaiseksi Ikean nukensängyn, mistä puuttui pohja. Katselin kyseistä sänkyä Facebookin Roskalava-ryhmässä useamman viikon ja kukaan ei sitä huolinut. En itsekään aluksi halunnut ylimääräistä projektia, mutta päätin ottaa sängyn, aloitettuani työväenopiston puutyökurssin.

Tuosta sängyn alapuolella olevasta puupalasta olisi tarkoitus tehdä sänkyyn vahva sälepohja. Puu on itseasiassa vanha pöydänjalka.


- Ostat jotain hempeää vaaleanpunaista tai räikeää pinkkiä kalustemaalia pienen purkin.
- Mulla on kyllä mustaa kalustemaalia kotona.

- Minkä ikäinen tyttö sulla on?
- Mulla on 1-vuotias poika.


Sänky on maalattu mustalla kalustemaalilla. Jalkojen pohjaan leikkasin huopatassut. Entiset pohjan pienet tukipuut poistin rungosta ja tein tilalle koko rungon kiertävät rimat.



Säleet ovat 0,8 cm vahvuisia, joten ne kestävät päällä kiipeilyä.


Seuraavaksi sänkyyn täytyi tehdä petivaatteet. Käytin pelkästään kierrätysmateriaaleja.


Sängyn mukana tuli sopivan kokoinen vaahtomuovipatja. Patjan päällystin kauttaaltaan puuvillakankaalla.


Pitsireunainen lakana vanhasta verhosta.


Peitto ja tyynyt syntyivät seeprakangaspalasta, mistä äitini on tehnyt mulle pussilakanan ja tyynyliinan, kun olin lapsi.



Päiväpeitto ja koristetyynyt takkikankaan tilkuista.

23.10.2016

Kipsikädenjälki

Taapero sai synttärilahjaksi tarvikepaketin käden-/jalanjäljen valmistamiseen. Ei ollutkaan mikään helppo homma! Ensin yritimme painaa jalanjälkeä, mutta jalat sätkivät niin kovasti, että jäljestä tuli ihan suttuinen. Massa oli niin kovaa, että kättä sai painaa siihen oikein kunnolla. Vasta kun oli liian myöhäistä, huomasin, että tekstit olisi voinut painaa kirjainleimasimilla. Olisi tullut paljon siistimpi jälki kuin veitsenkärjellä. Massan annettiin kuivua ilmassa ilman kantta viikon verran. Jälki oli kuivuttuaankin vielä hyvin epäselvä, joten päätin vahvistaa sitä akryylimaalilla.



6.9.2016

Nurmijärven opisto: Naisten puutyöt

Aloitin syysharrastuksena puutyökurssin. 


Ensimmäisellä kerralla valmistettiin pieniä ja helppoja esineitä.



"Kurssilla tutustutaan puuhun materiaalina sekä puuntyöstössä käytettäviin työvälineisiin ja laitteisiin oikeat työtavat ja työturvallisuus huomioon ottaen. Tavoitteena on antaa osallistujille valmiudet suunnitella ja valmistaa pienimuotoisia puutöitä omaan käyttöön."

Opiston sivuilla voi nähdä muita samalla kurssilla tehtyjä töitä.

3.9.2016

Kesä on säilötty


Joka syksyiset säilöntäoperaatiot on taas suoritettu. Tällä kertaa valmistui maustekurkkua, kasvissäilykettä, omppusosetta ja herukkamehua. Kasvissäilykettä tein ensimmäistä kertaa ja siitä tuli niin älyttömän hyvää, että teen sitä varmasti jatkossakin ja isompia määriä. Inspiraation sain kesän Italian matkalta. Mustat etiketit tilasin AliExpressistä (36 kpl 1,56 €) ja kirjoitin tekstit valkotussilla. Ensi syksyksi tarvitsee näköjään tilata vielä enemmän etikettejä.

28.7.2016

Kiasma: Choi Jeong Hwa / Happy Together

Kiasmassa on vielä pari kuukautta eteläkorealaisen Choi Jeong Hwan näyttely Happy Together. "Taiteilija loihtii arkipäiväisistä kulutustavaroista, kuten värikkäistä muoviastioista ja halvoista lelupalikoista kokemuksellisia tiloja, jotka sulkevat katsojan sisäänsä."


Vauva kulki näyttelyssä rattaissa.


Happy Happy teoksessa kuljetaan muoviviidakossa. Teos kiinnittää huomiomme ympäröivään materialismiin ja hillittömään tavarapaljouteen, kaikkialla läsnä olevaan muoviin sekä kierrätyksen välttämättömyyteen. Teoksen esineet on haalittu eri maista toreilta, kirpputoreilta ja kaupoista.



Näistähän voi rakennella vaikka mitä.



Kiasmassa on samaan aikaan esillä myös Ernesto Neton yksityisnäyttely sekä Kiasman kokoelmanäyttelyKokoelmanäyttelyssä on mukana 27 taiteilijaa ja 53 teosta.



Ernesto Neto



Teoksen sisään pääsee loikoilemaan matolle.