26.5.2014

Legopussi

Minulle tuli tarjouspyyntö legopussista ja hieman ensin ihmettelin mikähän se on. Google kertoi sen olevan pussi, missä legoja säilytetään. Sen voi levittää lattialle, jolloin pussista on helppo ottaa legoja ja sen päällä voi leikkiä levittämättä legoja ympäriinsä. Levinneetkin legot voi heittää alustalle ja sulkea pussin vetämällä narusta. Mieheni veljenpojalla oli juuri tulossa synttärit, joten päätin tehdä prototyypin hänelle lahjaksi. Kummastelin miksei pusseja myydä valmiina missään. Noh, itselläni kului seitsemän tuntia pussin väsäämiseen.



Pussin halkaisijaksi tuli 130 cm. Pussi muodostuu kahdesta halkaisijaltaan 132 cm ympyrästä kangaspalasta. Toisen tein tilkuista ja tähän tilkkuhommaan aikaa tuhrautuikin paljon. Narun pujotusta varten tein pohjakankaaseen neljälle sivulle kaksi reikää sirkkarenkailla, eli yhteensä kahdeksan reikää. Sirkkarengasreiät täytyy muistaa tukea, ettei kangas käytössä repeä. Reikien päälle ompelin neljä suorakaiteen mallista kangaspalaa, jotka ovat auki kehän ulkoreunalta. Nämä palat ovat suojana, ettei lapsi pääse naruihin käsiksi. Tässä vaiheessa kannattaa pujottaa naru paikalleen, jotta solmu jää pussin sisään. Sitten asetin ympyrät oikeat puolet vastakkain ja ompelin ympyrät yhteen sentin saumanvaralla, jättäen n. 10 cm:n kääntöaukon. Sitten vain pussi ympäri oikein päin ja millitikkaus reunaan. Vielä toinen tikkaus n. 5 cm:n päähän reunasta, jolloin muodostuu nauhakuja.

Tällä kokemuksella en lähtisi tekemään pussia asiakkaalle tai myyntiin. Ehkä joskus kokeilen tehdä muutaman kappaleen sarjan.


Raidallisen pohjakankaan narunsuojat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti