8.5.2014

Riippumatot

Viime kesänä työpaikallani jaettiin työntekijöille ilmaiseksi poistoon meneviä työvaatekankaita. Olin jo aiemmin suunnitellut tekeväni riippumatot pihaamme. Riippumattoihin kangasta kuluu metreittäin, joten ilmaiset ja laadukkaat kankaat kyllä kelpasivat. Valitsin paksua sinistä puuvillaa, missä on hyvä värinpitävyys ja valonkesto. Mieluiten olisin halunnut jotain kuviollista tai raidallista kangasta, mutta sellaista ei ollut jaossa. Voihan noita mattoja sitten piristää vaikka värikkäillä tyynyillä.



Minulla sattui olemaan varastossa punaista muovinarua ja sinisen samanlaisen narun sain eurolla SauliCitystä. Eli lähes ilmaiset tarvikkeet, mutta voi sitä työn määrää. Katselin malleja netistä ja kaupoissa, mutta kaikissa malleissa puurima oli näkyvillä. Halusin sen piiloon ja päätin piilottaa sen kujan sisään. Maton molemmissa päissä on puurima kankaan päärmeiden sisässä. Päärmeessä on 12 napinläpeä/pää, joista narut on pujotettu. Eli kahdessä matossa yhteensä 48 napinläpeä. Sellaista määrää en olisi kotiompelukoneella lähtenyt tekemään, mutta onneksi minulla oli napinläpikone käytössäni. Muuten olisin käyttänyt sirkkarenkaita. Yhteen mattoon narua kului 14 metriä. Narun täytyi olla yhtenäinen ja niin pitkän, kikkuraisen narun pujottaminen oli hieman haastavaa. Narulenkit keräsin yhteen ja solmin niistä päähän ripustuslenkin, minkä päällystin kangaskaitaleella. Helpompi olisi varmaankin ollut käyttää metallista jousihakaa tai lenkkiä. Entisen talon pihassa riippumatot sai hyvin ripustettua omenapuiden lomaan. Saa nähdä miten ne tänä kesänä laitan, kun pihassa ei ole puita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti